torstai 22. toukokuuta 2014

Day 1

Keskiviikkona 21.5 klo 12.50 keräännyttiin Helsinki-Vantaan 1.terminaaliin ja odotettu matka alkaa!

Pienen lähtöselvitysjonottelun jälkeen joukkue siirtyi lounaalle Seasons-ravintolaan, johon pelimiehille oli ennakkoon tilattu maistuvat lihapullat. Parin tunnin odottelu ennen lennon lähtöä kului näin porukalla syöden, pelaillen ja musiikkia kuunnellen.

 





Etapin ensimmäinen lento Reykjavikiin kesti muutaman minuutin yli 3 tuntia. Pelaajat istuivat keskenään ja matka sujui pelaten ja leffoja katsellen. Joukkueen valmennus vielä erittäin positiivisena ja innokkaana :) Karulle Islannin saarelle laskeuduttiin paikallista aikaa noin klo  16.




 
Reykjavikissa aikaa ennen seuraavaa lentoa oli vain noin tuntia. Ehti juuri jaloitella ja käydä kaupassa. Pojille tässä välissä välipalaksi patongit.


Etapin toinen lento kesti reilut 5 tuntia. Ja hyvin tämäkin matka sujui. Lennon loppupuolella  oli pelimiehissä havaittavissa jo väsymisen merkkejä. Lentoreitti kulki Grönlannin eteläkärjen yläpuolelta. Olihan huikean näköistä maisemaa!

 
 


Torontoon laskeuduttiin aikataulun mukaisesti noin klo 21 paikallista aikaa. Kaikki matkatavarat tulivat hienosti perille ja hotellille oli bussikyyti. Huoneet Holiday Inn Express & Suites -hotellissa oli ennakkoon jaettua, joten sisäänkirjautuminen meni ripeästi ja sujuvasti. Huoneidenjaon jälkeen iltapalalle läheiseen pikaruokalaan ja matkaajat ansaituille unille. Tässä kohtaa matka alkoi jo painaa...sisäinen kello tikitti jo aamuyötä.

Pelimiehet Tuhkanen, Tanskanen ja Tiihonen olivat jo omia reittejään kohteessa. Hyökkääjä Badorek saapuu torstaina.

Torstai-iltana päästää ja pelien tuntumaan harkkamatsin muodossa!

Linkkejä kotikannustajille:

Turnauksen kotisivut

Turnausareenan kotisivut




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti